22.1.2012

Viikonlopun tunnelmia

Tämä päivä ja eilinen ovat kuluneet kotioloissa rentoutuen ja silloin tällöin ulkoilmassa hyvää ruokaa syömässä pistaytyen. Varsin onnistunut viikonloppu siis.

Eiliseksi ruokapaikaksemme valikoitui Garam Masala, pieni ja sympaattinen intialaisravintola, joka on jokin aika sitten avattu Oulun rautatieasemaa vastapäätä. Voin suositella erityisesti paikan tandooriruokia, jotka kannetaan pöytään valurautapannussa tirisevän kuumana. Tykkään siitä, että annoksen liha/kasvikset ovat erikseen omassa astiassaan isoina paloina ja kastike omassa pienessä kulhossaan, jossa sitä voi kaataa ruokansa päälle oman maun mukaan.

Ihanien intialaisten herkkujen lisäksi Garam Masalassa sydäntä lämmittää palvelu. Henkilökunta ei puhu suomea, mutta sitäkin ystävällisempää englanninkielistä palvelua on tarjolla. Kun saavuimme paikkaan toista kertaa, paikan isäntä muisti meidät heti. Parhaimmillaan paikassa tunnelma on kuin olisi intialaisessa kodissa vieraana. Jokaisella käyntikerrallamme talo on myös tarjonnut jotain pientä ekstraa, aina vähintään papadam-leipiä alkupaloiksi ja nyt eilettäin myös pienet jälkiruuat.


Kuvassa paneer tikka -annokseni. Kynttilän kohdalla oleva 'sumennus' on ruuasta nousevaa höyryä. Pahoittelen kuvan heikkoa laatua, nälkäisellä valokuvaajalla kädet olivat näköjään tärisseet niin, että suurin osa ottamistani kuvista oli tärähtäneitä. Tämä sommittelun riemuvoitto oli kuvista tarkin.

Ruokailun jälkeen innostuimme pistäytymään vielä myös asemaa vastapäätä sijaitsevassa, vast'ikään avatussa Aseman Paakarissa. Paikka on saman omistajan kuin mainio burgerpaikka Kauppuri 5, ja toimii sekä kahvilana että leipämyymälänä. Ostimme mukaan ihanan tuoretta ruisreikäleipää ja kaurarieskaa, jotka kuuluvat kuulemma paikan vakiovalikoimaan.


Sunnuntaiaamupäivän kohokohta oli pienimuotoinen brunssi, joka koostui hedelmäsalaatista, kreikkalaisesta jogurtista ja Aseman Paakarin ostoksista tehdyistä savulohileivistä.


Rakastan viikonlopuissa vapaa-ajan lisäksi näin pimeään vuodenaikaan myös päivänvalon aikaan kotona ja ulkona olemista, arkena kun vietän valoisan ajan toimiston seinien sisäpuolella. Tänään olenkin nauttinut valosta, ja kuvannut myös kotia makuuhuonekuvien lisäksi vähän enemmäkin. Kuvia luvassa myös tänne tässä kunhan ehdin kahlata niitä läpi.

Brunssin valmistusta lukuunottamatta tämä viikonloppu on ollut vapaa-aikaa ruuanlaitosta. Tänään söimme myöhäisen lounaan tai aikaisen päivällisen Kauppuri 5:ssa. Lemppariannokseni siellä on karppaus"hampurilainen" Heinäpään teurastaja, siitä kun on karsittu kaikki turha ja keskitytty mielestäni olennaiseen, mehevään pihviin, maukkaasen kastikkeeseen ja raikkaaseen salaattiin. Testasin tällä kertaa kuitenkin paikan vuohenjuustosalaatin, joka osoittauti myös maistuvaksi valinnaksi. 

Tähän päivään kuului toki myös äänestäminen ja sen jälkeen vaalikahvilla käynti. Seuraavaksi ohjelmassa onkin sitten sohvannurkkaan viltin alle vetäytyminen vaalitulosta jännittämään.

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)